Tietokoneiden sisällä kuparikaapeleilla siirretään useita gigabittejä sekunnissa. Puhelinkaapeleista tiedonsiirrossa on kuitenkin luovuttu hyvästä syystä.
Puhesignaali aikoinaan kulki kuparikaapeleissa kymmeniä kilometrejä kuuluen oikein hyvin ilman vahventamista. Puheelle riittää 5kHz kaistanleveys.
Pitkillä matkoilla viestittäessä viestin voimakkuutta nostamalla voi korkeintaan kymmenkertaistaa tiedonsiirtonopeuden. Samalla tuhlaa tuhatkertaisesti enemmän tehoa viestintään. Täten saadakseen Gbps nopeuksia kanavasta läpi, täytyy saada aikaan GHz-leveyksinen kanava.
Puhelinkaapelissa ne GHz taajuudet vaimenevat ja katoavat melun sekaan jo kilometrin matkalla. MHz-taajuudetkin lakkaamat kuulumasta viimeistään viiden kilometrin päässä.
Sen lisäksi että korkeat taajuudet vaimenevat, niin puhelinkaapelia ottaa vastaan myös matalataajuuksisia radioviestejä - Sitä voi käyttää antennina. Tämä aluksi voisi tuntua kätevältä.
Kohinataso puhelinkaapelissa on noin -140dBm/Hz, ja lähetystehoa ADSL-modeemissa yleensä on 10dBm tai 20dBm. Kanavalle saadaan kohinataso kertomalla. Käytännössä jokaista hertsien tuhatkertaistumista kohden lisätään +30dB kohinaan. MHz kaistalla kohina on -80dBm, ja GHz kaistalla -50dBm.
ADSL-modeemin viesti voi vaimeta -10dB jokaista kilometria kohden, eli -10dB/km.
Näiden kaikkien syiden takia upouusi ADSL-keskitin, eli DSLAM, voi lähettää enimmillään 20Mbps puhelinlinjaa pitkin. Viiden kilometrin päässä keskuksesta puhelinlinjan saadan läpi menemään enää 1Mbps.
ADSL-linja saadaan kuulumaan kauemmaksi käyttämällä vahvistinta välissä. Silloin jäädään kuitenkin Mbps lukemiin koska 20Mbps viestiä varten vahvistimia täytyisi olla kilometrin välein täysi matka keskukselta asti.
Parin vahvistimen jälkeen valokuitu tulee halvemmaksi sekä asentaa että huoltaa, ja sen läpi saa tarvittaessa 100Gbps vaikka sadan kilometrin matkalla ilman mitään vahvistimia. Tämän vuoksi ADSL-vahvistimista ei oikeastaan ole ollut mitään puhetta vuosikausiin.